ylapalkki
etusivu tapaamiset vertaistuki keskustelu yhteystiedot linkit email

EPV:n kevätretki Nastolaan 20.-22.3.2008

Aiheena: Päivikin satu

 

Epv järjesti keväisen retken Nastolaan. Retki toteutettiin Päivikin satu teemalla. Ennen itse tapahtumaa olivat osallistujat lukeneet tahoillaan Päivikin sadun. Tähän kirjaan liittyen oli ohjelma toteutettu näin:

Torstaina saavuimme lumisateen saattelemana Nastolaan. Lämmin tunnelma valtasi heti talon. Iltapalaksi söimme kevyen kenttälounaan eli makkaraperunoita. Täysillä vatsoilla olikin sitten lasten hyvä nukahtaa aikuisten jäädessä saunomaan ja viimeistelemään seuraavan päivän ohjelmaa.

Perjantai-aamuna taioimme kattilallisen puuroa masuihin ja keijujen kuningatar opasti meidät matkalle Satumaahan. Matkan varrella peikkokuningas Kivekäs nappasi meidät hetkeksi, viihdyttämään kuninkaantytär Kivetärtä pihaleikkien muodossa. Ulkoilun jälkeen alkoi vatsat jo kaipailla ruokaa. Söimme peikkomaisen aterian.

Tarjolla oli:

"Sillä vadissa oli valkoista ja punaista kivijauhelmaa, johon oli survottu männyneulasia ja heinäsirkan siipiä.
”Tämä on lempiruokaani”, kuninkaantytär sanoi tyytyväisena ja söi hyvällä halulla."
= Punajuuria ja vuohenjuustoa, päälle kokonaisen rosmariinin "neulasia"

"Liemimaljassa ei ollut riisiryynivelliä, siinä oli sadevedessä keitettyjä sisisliskonpyrstöjä ja sammalkokkareita."= Parsakaali-kana-nuudelikeitto

"Päivikki tarjosi sen ihastuneena kuninkaantyttärelle, sillä maljassa helotti mansikoita. Mutta jälleen Päivikki parka pettyi pahasti. Mansikat eivät olleet marjoja, ne olivat kovia, punaisia jalokiviä."
= Mansikoita ja jäätelöä

Ruoan jälkeen kaikki kävivät päivälevolle kuunnellen tarinaa. Onneksi Sammaleinen nukahti satuun ja kissa Yönsilmä sai varastettua avaimen. Näin saatiin pelastettua retkeläiset pakomatkalle karttojen kera.
Pakomatkalla kohtasimme ja voitimme viisisilmäisen peikon, selvisimme virran yli, ihmettelimme Prinssi Yönsilmän taikoja: lumipesua, koristuksia sekä korillista herkkuja, joka ilmestyi kuin tyhjästä keskelle metsää: Pääsiäismunia ja rinkeleitä!!! Loppumatkan teimme vielä matkaa tuulenpuuskina ja kohtasimme Satumaan saunassa Mestaritontun, jota kaikki lapset innokkaasti auttoivatkin.

Nastolassa oli myös kaksi mahtavaa saunaa, jotka kruunasivat päivän. Uskaliaimmat pikkupeikot ja keijut kävivät, kauniin punaisen täysikuun valossa, sukeltamassa lumihankeen. Patikkaretken ja saunan jäljiltä lapset olivat niin väsyneitä, että Satumaan kuningattaren lopetettua sadun, ei hyvänyön-toivotukseen vastannut kuin yksi uninen ääni. Lasten jo nukkuessa, oli aikuisilla aikaa keskenään höpötellä ja jakaa kokemuksiaan. Vertaistukea parhaimmillaan.maisema

Aamulla sitten riittikin taas vilskettä, aikuisia väsytti hiukan enemmän, olihan ilta venynyt aamuyönpuolelle.
Lauantaina tulivat Sadevesi- ja Päivänsädekeijut apuun ja siivosimme talon lasten autellessa ja temmeltäessä pihamaalla. Lounaan jälkeen hyvästelimme toisemme "meren" rannalla muistellen kirjan loppua - Päivikki lähti merenkuninkaan pojan puolisoksi.

Retken kakkososa seuraa syksyllä Mestaritontun seikkailujen parissa. Miten Päivikin kävikään lopulta?

 

kirjoittanut: Laurenzia Mäntysalo ja Mari Kärkkäinen, kuva Petri Lintunen

 

 

 

alapalkki